24.04.2011, Kevätpäräys, Pori tulokset [aika-ajo] [pre-finaali] [finaali]
ONNISTUNUT KAUDEN 2011 AVAUS ROTAX MAX -LUOKASSA!
Lähtökohdat
Kauden 2011 alkua oltiin odotettu, kevät eteni tuskastuttavan hitaasti. Kalusto, uusi runko sekä Rotax Junioreista päivitetyt moottorit odottivat rankkaa ajoa.
Kisaan lähdettiin kovin odotuksin, vauhti oltiin nähty jo syksyn Syyspäräyksessä, jossa Nixu oli neljäs. Ensimmäistä kertaan Nixun "ajouralla" kausi, jolloin lyijyä kiinnitettään autoon, ei enää 6-8 kilon ylipainoa.
Silti hieman jännitti, oliko syksyn kisa vain tuuria vai vakiintuisiko paikka terävimmässä kärjessä?
Moottorit oltiin sisäänajettu edellisenä viikonloppuna Malmilla. Malmilla oli kuitenkin hyvin kosteaa, joten todellisesta vauhdista ei ollut kuin aavistuksia.
Team oli jälleen vahvana takana, mekaanikkona toimi Santun isä Teppo Kallio, Jessica media- ja brändivastaavana, Viivi ruokahuollossa, ja allekirjoittanut datainsinöörinä.
Yöllä oli satanut vettä ja Nixu ei halunnut lähteä radalle, koska viikonlopuksi ei luvattu kosteaa, teamin kakkoskuski Santtukaan ei suostunut. Jätimme suosiolla siis ensimäisen vedon ajamatta.
Vaikka edellinen päivä oli sujunut erittäin hyvin mekaanikot (Teppo ja Seppo) päättivät, että kokeilemme erilaisia rungonsäätöjä. Laitoimme Nixulle alle uudet renkaat, 1,5 kg puntia auton keulaan. Ja hämmästys, auto ei toiminut ollenkaan vaan muuttui yliohjaavaksi, perä erittäin liukkaaksi. Silti Nixu ajoi saman ajan 50.3, jonka edellisenä päivänkin. Seuraavaan vetoon Teppo otti pois kaikki prikat keulasta, ei toivottua tulosta, auto yhä yliohjaava, perä liukas. Seuraavaan vetoon päädyimme siirtämään tuon 1.5 kg painon penkin taakse. Ja hupsis, nyt auto oli aliohjaava, puski tautisesti.
Tässä vaiheessa mekaanikot luovuttivat ja palattiin torstain säätöihin. Ajat olivat koko ajan olleen 50.4 ja 50.3 välissä. Ilta viileni nopeasti ja yllätti kaikki. Jokaisella taisi olla ainakin pykälän liiian pieni pääsuutin, sen verran koneet paukkuivat suorilla.
Kone "rokkasi" mahtavasti, ratas oli 82.
Klo 12:30 suutin 162 (ISO) ilmanpaine 1003 hpa, lämpötila 10 astetta, kastepiste 5,4 astetta, suhteellisnen hevosvoima 103.6.
Klo 17:00 suutin 160 (liian pieni) ilmanpaine 1015, lämpötila 12, kastepiste 1.7, suhteellinen hevosvoima 104.
Warmup:
Nixu oli warmup:n seitsemäs ajalla 50.7, sen pahemmin yrittämättä.Aika-ajo: sijoitus 3.
Klo 09:42 suutin 162 (liian iso, röppäsi neljä ensimmäistä kierrosta) ilmanpaine 1001, lämpötila 8, kastepiste 4.0, suhteellinen hevosvoima 103.9.
Suutin pienennettiin 162 -> 160 ja alle uudet renkaat. Nixun aika oli 50.1, jääden aika-ajojen toiselle Antille vain 0.007 s. Nixu kertoi, että perä oli hieman liukas, vaikka Teppo oli kaventanut keulan vain yhteen prikkaan.Pre-finaali: lähtöpaikka 3., sijoitus 2.
Klo 11:20 suutin 160 (hyvä) ilmanpaine 1008, lämpötila 12.6, kastepiste 4.4, suhteellinen hevosvoima 103.8.
Hyvä ajo ja sijoitus, mutta vauhti ei ihan sitä mihin mekaanikot ja Nixu itse uskoi. Tavoite aika oli 49.8
Koska Nixu oli kertonut, että perä oli hieman liukas, mekaanikot pistivät auton säädöt täysin uusiksi. Keulassa palattiin kolmeen prikkaan ja taakse vaihdettiin pitkät navat sekä takapään leveys 140 cm. Moni hieman puisteli päätä, mutta kauden alku on erittäin hyvä paikka tehdä kokeiluja...
Nixu nousi heti lähdössä toiseksi ja ahdisteli parin alkukierroksen ajan johtavaa Jan-Mikaelia vahvastikin. Noin pre-finaalin puolessä välissä Jan-Mikael hieman karkasi ja Nixu ajoi loput kierrokset toisena, Miikan takana pahemmin edes ahdistelematta, onhan Porissa ulkoreuna erittäin huono lähtöpaikka. Nixun aika 50.2. Hieno ajo Nixulta.
Nixu valitti, että kierrokset ei nouseet pääsuoralla, mutta Teppo päätteli vastatuulen vaikuttavan, ajotietokoneen data kertoi, että muualla ei ollut ongelmaa.
Autoon tehdyt säädöt eivät selvästikään tehneet sitä nopeammaksi, mutta helpommaksi ajaa.
Klo 13:30 suutin 160 (hyvä) ilmanpaine 1004, lämpötila 15.8, kastepiste 43.3, suhteellinen hevosvoima 103.9.
Autoon ei tehty isompia muutoksia, bensaa aivan tankki täyteen. Siniset jarrupalat näyttivät hyvin kuluneilta, mutta niitä ei uskallettu vaihtaa punaisiin (pehmeämpiin ja pitävimpiin), jotta jarrutukset pysyisivät samanlaisina. Riittäisivät, jos riitäisivät. Manageri opasti Nixua, että nyt olisi hyvä aika kokeilla pystyykö menemään kärkeen alun ensimmäisillä kierroksilla, jotka Nixulla on aina erittäin vahvat kylmillä renkailla. Ja kokeilla miltä tuntuu ajaa kärjessä, pystyykö ajamaan karkuun? Jos vaikka takana olevat jäisivät kinastelemaan.
Nixu piti paikkansa lähdössä toisena, masterin paikalta lähtenyt Jan-Mikael taas työnnettiin pitkäksi. Miika oli ensimmäisellä kierroksella kärjesstä, mutta Nixu toteutti managerin ohjeita. Toisella kierroksella kärkeen ja piti paikkaan aina 14 kierrosta, tosin Miika kerran työnsi pitkäksi ja ohitti sen jälkeen mutta Nixu kuittasi samalla "tempulla". Ollikaisen Antti osoitti kokemuksen valtin ja lopun tärkeillä kierroksilla nousi kärkeen ja otti helpohkosti voiton. Nixu tosin ohitti Antin vielä kerran, mutta sitten Antti hieman karkasi kun Nixu joutui keskittymään takaatuleviien ahdisteluun Antin kuitatessa ohituksen takaisin. Nixu jäi maalissa 0.5 s voittaja Antilleja kahdeksanena maaliin tullut 3.2 sekuntia, joten kärki oli tiukka. Nixun vauhti haittasi loppukierroksella se, että ne jarrupalat alkoivat loppua ja jarrupito heikkeni. Ajaksi jäi 50.2.
Jälleen LOISTAVA ajo Nixulta. Muutama virhe tuli ajaessa johdossa, varsinkin silloin ratkaisevilla hetkellä kun takana oli taistelua ja oli pienet mahdollisuudet karata.
Mutta ehkä karkuunajo onnistuu ensikerralla?
LOISTAVAA AJOA NIXULTA KOKO VIIKONLOPUN!
Manageria hieman jännitti millaista Nixun vaihti olisi... Mutta ei huolta, vauhti on vakuuttavaa, koko viikonlopun. Tosin varmasti kauden aikana kaikkien "isojen poikien" ajaessa kilpaa, nyt oli 5-6 kovaa kuskia poissa, kilpailu vain tiukkenee. Olemme laskeneet, että jopa 15 kuskia tulee olemaan 0.1-0.2 sekunnin sisällä.
Hyvin vähän virheitä (pieniä virheitä tekee jokainen), hyvä taktiikka kilpailulähdöissä (lähtemättä rynnimään).
Kallion Teppo mekaanikkona osoitti myös mikä on loistavan mekaanikon merkitys. Ei ensimmäistäkään teknistä ongelmaa johtuen mekaanikon toimista.
Samoin Teppo toivottavasti toi Nixulle uutta näkökulmaa palautteeseen kyselemällä uudenlaisia kysymyksiä. Tepon toiminnassa näkyy hyvin mitä HYVÄ mekaanikko tekee ensin: pohtii rauhassa muutaman minuutin ennenkuin tekee mitään. KIITOS TEPPO.
Ajotietokoneen dataa analysoitiin poikkeuksellisen paljon, koska Teppo hoiti mekaaniikan. Toivottavasti tuosta datasta on jatkossa hyötyä.