09.-10.07.2011, Rotax Max Challenge, Pori
[tulokset lauantai] [tulokset sunnuntai] [valokuvat]
Lähtökohdat
Viikonlopuksi oltiin luvattu jälleen helteisiä olosuhteita, ei kuskin tai mekaanikon suosikkisää. Pori on ollut Nixule vahva rata, vaikka ei lukeudukkaan hänen suosikkiratoihinsa.Harjoituspäivä to 07.06.2011:
Torstaina saavuttiin kisapaikalle puoli kahden maissa, koska radalla sallittiin harjoittelu vasta klo 15 lähtien.Virallinen harjoituspäivä pe 08.07.2011:
Auto oli vielä Joensuun säädöissä ja veto vedolta säätöjä muutettiin mm. Joensuussa hyvin toimineet täydet caster-ohjauskulmat muutettiin normaaleiksi.
Päivä sujui lupaavasti, parhaaksi ajaksi helteisissä olosuhteissa jäi 50.1.
Treenejä jatkettiin perjantaina, oli edelleen hiostavan kuuma. Nixu sai autoa edelleen paremmaksi, mutta ei täydelliseksi, perä oli jatkuvasti liukas. Mekaanikko ajattutti Nixua paljon, yrittäen veto vedolta eri pieniä säätöjä. Autoa ei silti saatu kehitettyä niin paljon kuin olisi pitänyt, päivän parhaaksi ajaksi jäi 49.8.
Suutimeksi valittui 160, takarattaaksi 82.
KISAPÄIVÄ LA 08.06.2011:
Kisapäivä valkeni ukostavan hikisenä, säätiedotukset lupasivat useita sadekuuroja päivän aikaan.Warm-up
Nixu säästeli warm-upiissa ajaen vain kolme kierrosta varmistaen, että auto toimi.Aika-ajo: sijoitus 11.
Jo aika-ajon toisella kierroksella osoittautui, että suutin oli jäänyt pieneksi. Lähestyvä ukkosrintama oli muuttanut olosuhteita, suutin oli liian pieni ja auto paukkui bensan puutteessa pääsuoralla (ajon jälkeen suutin nostettiin 160 -> 165).Erä A-B: lähtöpaikka 8. (ulkoreuna), sijoitus 5.
Auto oli muute melko hyvä ajaa kun alla oli ensimmäistä kertaa viikonlopun aikana aivan uudet renkaat.
Aika 49.443.
Nixulta hyvä lähtö ja ensimmäisen kierroksen aikana Nixu oli jo viides. Koko erä oli tiukkaa taistelua, sijoitukset vaihtuivat useasti.Erä A-C: lähtöpaikka 7. (sisäreuna), sijoitus 9.
Ennen lähtöä suurta pähkäilyä, sataisiko erän aikana. Valitsimme kuivankelin renkaat, vain kaksi kilpailijaa starttasi sadekelin renkailla. Heti ensimmäisellä kierroksella alkoi sataa runsaasti ja sehän sopi Nixulle. Hän todella osaa ajaa slickseillä sateessa! Jo toisella kierroksella Nixu oli toinen, mutta viidennellä kierroksela pakoaukon säädin (ns. rave) irtosi ja auto ei enää kiihtynyt kuin vaivoin mutkista. Erot olivat ehtineet kasvaa niin suureksi, että Nixu säilytti yhdeksännen sijan.Pre-finaali: lähtöpaikka 7. (sisäreuna), sijoitus 27.
Rata oli sateen jäljiltä yhä märkä ja mietinä millä renkailla startata? Kaikki muut kilpailjat valitsivat sadekelin renkaat, mutta MEKAANIKKO PÄÄTTI ottaa ison riskin ja startata kuivankelin renkailla uskoen radan kuivuvan nopeasti. Jo warm-up kierroksella oli helppo huomata, että kuivankelin renkaat olivat SUURI VIRHE. Rata ei kuivunut koko erän aikana ja Nixulla oli sinnittelyä edes pysyä radalla, saati ajaa kilpaa.... Jälkeenpäin voi tuumata että tyhmä päätös startata slikseillä pilaten Nixulta mahdollisuuden ajaa podiumpaikasta...
Nixu päätti ottaa ison riskin lähdössä ja yrittää mahdollisimman monta ohitusta heti lähdössä ja ensimmäisten kierrosten aikana. Tuo harvoin onnistuu eikä nytkään. Nixu kiersi ulkoa hienosti ohittaen useita kilpailijoita, mutta sitten eräs toinenkin kilpailija kääsi ulos ja kolari. Taka-akseli väätyi ajokelvottomaksi ja edessä oli keskeytys.Yhteenveto lauantaista:
Päivä oli helteisistä olosuhteista ja sadekuuroista johtuen raskas, mutta mekaanikko pilasi Nixun päivän aivan väärällä rengasvalinnallaan. TYHMÄ PÄÄTÖS.
KISAPÄIVÄ SU 12.06.2011:
Tallipäällikköä hieman epäilytti miten kuski jaksaisi päivän? Olimme ensimmäistä kertaa yöpyneet ratavarikolla, koska Porista ei jazz-tapahtuman takia ollut löytynyt hotelleista majoitusta la-su yölle. Nixu oli mennyt nukkumaan reilusti myöhemmin kuin aikaisemmin, eikä kestä normaalisti univajetta.
Warmup:
Nixu ajoi vain kuusi kierrosta testaten, että auto toimi kolarikorjausten jälkeen. Auto oli kunnossa ja warmupin 7. nopein aika vaikka kierroksia oli vähän.Aika-ajo: sijoitus 11.
Jo ensimmäisellä kierroksella Nixu ajoi ratavarikolle, auto puolsi valtavasti vasemmalle. Mekaanikko tarkisti nopeasti, että ohjausosat olivat kiinni ja käski takaisin radalle, aika-ajon jälkeen tutkittaisiin mistä vika johtui.Alkuerä A-B: lähtöpaikka 8. (ulkoreuna), sijoitus 4.
Erän jälkeen paljastui, että vasen takarengas oli yli 20 mm kehämitaltaan pienempi. Tuo hyvin harvinainen ongelma pilasi vauhtia.
Nixun aika 49.5.
Nixulta hyvä lähtö ja vahvaa nousua hienoilla, puhtailla ohituksilla ensimmäisten kierrosten aikana. Sitten renkaat hieman ylikuumenivat hitusen liian suurten ilmanpaineiden vuoksi. Erän loppu tiukkaa taistelua, mutta Nixu piti paikkansa.
Nixu nousi lähdössä yhden sijan ja ajo näytti vahvalta. Viidennellä kierroksella Nixu yritti ohitusta kanssakilpailjasta, mutta kanssakilpailija "käänsi päälle". No, virheitä sattuu kaikille kilpailuissa, ei noille voi mitään... Normaali kilpailutilanne.Pre-finaali: lähtöpaikka 17. (sisäreuna), sijoitus 8.
Nixulta erittäin hyvä lähtö nousten heti viisi sijaa, nousu jatkui yhä kilpailija kilpailjalta. Hyvä ajo Nixulta.
Nixu nousi heti lähdössä viidenneksi ja sijoitus parani kierroksella 8 kolmanneksi kun kaksi kanssakilpailijaa edeltä kolaroivat. Nixun perässä oli koko erän kolme kanssakilpailijaa, mutta kukaan ei päässyt edes yrittämään ohitusta. Toiseksi ajoi Nixun tallikaveri Santeri Kallio, joten päivä oli Sodi Junior tiimin.
Erittäin hyvä ajo Nixulta tiukan paineen alla.
Nixun vauhti erittäin hyvää koko päivän, loistava veto finaalissa.Yhteenveto viikonlopusta:
Tiimillemme päivä oli melkein täysiosuma, sunnuntain finaalin toiseksi ajoi Nixun tallikaveri Santeri "Santtu" Kallio ja Nixu siis kolmas.
Kelit viikonloppun oli erittäin rankat helteestä johtuen. Viikonloppu opetti, että mekaanikko ei voi olla liian isossa roolissa ottaen päätöstä radalle valittavista renkaista. Kyllä kuski tietää aina paremmin.