09.-10.06.2012, Rotax Max Challenge, Oulu
[tulokset lauantai]
[tulokset sunnuntai]
Lähtökohdat
Ouluun, 600 km kisareissulle, lähdettäessä uskottiin, että Kotkassa vaivanneet tekniikkamurheet olisi ohi, erityisesti uuden koneen ylilämpenemisongelma.Harjoituspäivä to 07.06.2012:
Ouluun oltiin ajettu pitkän matkan vuoksi jo keskiviikkona ja radalla oltiin torstaina ennen puoltapäivää. Ajoimme heti uudella, huollosta tulleella koneella, mutta vuoden vanhoilla renkailla. Kun sitten laitoimme tämän vuotiset renkaat alle, yllätys olikin, että ei minkäänlaista vauhtia. Kone ei kulkenut erityisesti suoralla, mutta ei lähtenyt kovin hyvin mutkistakaan!Virallinen harjoituspäivä pe 08.06.2012:
Teimme koko päivän rajusti töitä, mutta ei, tuo huollosta tullut kone ei kulkenut mihinkään, ajoimme ison valikoiman rattaita ja suuttimia, aina sama tulos. Ei mihinkään.
Päivän kääntyesssä iltaan siirryimme käyttämään kakkoskonetta, se oli hitusen parempi, mutta ei mikään erikoinen. Tuon kakkoskoneen ongelma oli suoravauhti, koneesta puuttui 500-700 rmp.
Lähti mutkista sentään jotenkin.
Parhaaksi ajaksi jäi 46.2.
Mekaanikkomme Mika oli saait, punut torstai-iltana, olimme toiveikkaita, että hän auttaisi vauhdin löytymiseen.
Aamupäivän satoi ja jätimme menemättä sateen kastelemalle radalle, koska viikonlopuksi oli luvattu kuivaa.Treenejä jatkettiin jälleen perjantaina vasta puolen päivän jälkeen, koska rata oli yhä märkä (viikonlopuksi olitin luvattu kuivaa säätä). Teimme isoja muutoksia ja kokeiluja, mutta kone ei kulkenut. Testasimme kaiken, pakoputket ristiin, ravet (pakoaukon säädin), sähköjohtosarjan, virtanapit, akun, kaasuttimet.
Mikään ei auttaunut, kone ei kulkenut. Epätoivo meinasi iskeä, mutta Nixu yritti silti parastaan.
Suutimeksi valittui 160, takarattaaksi 78. Aika 45.8.
KISAPÄIVÄ LA 09.06.2012:
Lauantaiaamu oli melko koleaa, alle 10 astetta. Päivälle ei ollut suurempia odotuksia. Saimme käyttöömme MPT-Racingista kaasuttimen, auttaisiko se?Warm-up
Nixu ajoi vain muutaman kierroksen. Kone tuntui entistä huonommalta. MPT:n kaasuttimesta ei minkäänlaista apua.Aika-ajo: sijoitus 18.
Jatkossa Nixun ajo näytti hyvältä, mutta kone ei vetänyt.Erä A-B: lähtöpaikka 12. (sisäreuna), sijoitus 11.
Teimme aika-ajon jälkeen paniikkiratkaisun ja vaihdoimme torstaisen koneen tilalle. Tuotahan ei oltu saatu torstaina kulkemaan, mutta jotain piti tehdä.
Aika 45.7.
Nixu nousi lähdössä kaksi sijaa ja piti sijoituksensa maaliin. Aina pitkällä pääsuoralla Nixu jäi letkasta mutta ajoi mutkissa kiinni.Erä B-C: lähtöpaikka 11. (sisäreuna), sijoitus 11.
Aika 45.8.
Nixulta poikkeuksellisesti lähdössä vain "oman paikan pito". Lähdössä kolmannessa mutkassa Nixu meni sisälle ohittamaan Nicoa, Nico ei ohituksen jälkeen "nostanut" ja tila loppui ja päätyi Nicon ulosajoon.Pre-finaali: lähtöpaikka 14. (ulkoreuna), sijoitus 14.
Mutta suorakulku ongelma vaivasi erän edetessä, kanssakilpailijat ahdistelivat lujasti. Lopulta viimeisellä kierroksella pääsuoran jälkeen Olga yritti "puolittaista ohitusta". Hän lähti ohitukseen hyvin myöhään suoran jälkeen, Nixu ei edes huomannut, kunnes mutkan jälkeen huomasi Olgan keulan ja samalla Olga osui takarenkaaseen. Nixu kanttarilel ja sieltä holtittomasti Topin kylkeen. Topi törmäsi sen jälkeen Olgaan. Tilanteen hyödynsi Tomba, joka meni kaikista ohi. Olgalle ja Topille valitettava keskeytys
Aika 45.8.
Olimme tehneet isoja runkomuutoskokeiluja koko päivän, mutta nyt teimme isoimma. Taka-akseliksi mekaanikkomme Mika vaihtoi hardin, ja siirryimme pitkiin napoihin. Etupään säädöissä oli jo suurimmat mahdolliset caster-kulmat. Näin autossa oli maksimi saatavissa oleva pito. Auttaisikohan?
Nixu piti lähdössä "paikkansa" ja ajo näytti hyvältä, runkomuutokset selvästi toimivat. Neljännellä kierroksella Santeri Varis ohittaa Pauli Hakulisen ja Nixu käyttää "reikää" hyväksi. Pauli ei "nostele" Nixun ohitusyrityksessä ja tila loppuu Paulilta. Kukaan ei jätä tilaa ohituksessa.
Nixun vaihti hyytyy hyytymistään ja hän jää yhä enemmän ja takaa tullaan suoralla heittämällä ohi.
Lisäksi Nixun kylki alkaa kipeytyä ja ongelmia on kaikissa oikealle kääntyvissä mutkissa kun vasen kylki on kipeä ja ei voi nojata penkkiin.
Aika 46.0.
Mekaanikkomme Mika "kurkaa" pakoaukosta moottorin mäntää. Männästä pinta poissa, syviä naarmuja, saamme diagnoosin "niin lähellä kiinnileikkaamista kuin mahdollista".
Ei auttaa tuo perjantaina toivoton kone, tuon toisen koneen yrittäisimme saada kuntoon sitten illan aikana männän vaihdolla.
Nixu näyttää mistä on tehty kun tulee finaalit. Superstartti, lähtöpaikasta 14. heti lähdössä seitsemänneksi.
Alkukierrokset näyttää suhteellisen hyvältä kun muiden koneet eivät ole lämmineet, Nixu näyttää osaamistaan viileillä renkailla.
Kierroksella seitsemän, Nixun ollessa seitsemäntenä, Juuso Pykäläinen ajaa rajusti perään ja työntää Nixun pitkäksi. Samalla Nixun ohittaa viisi kilpailijaa sekä Nixun renkaat likaantuvat ja ajo vaikeutuu muutaman kierroksen ajaksi kunnes renkaat puhdistuvat jälleen.
Yhteenveto lauantaista:
Nixu sinnittelee kiinni nuo edelleen livahtaneet viisi kilpailijaa, edessä menee kaveri Tomba. Viimeisellä kierroksella takaa letkan kiinni ajanut Nette Kosonen ajaa kuitenkin kylkeen ja Nixulle keskeytys.
Kolarista Nixun kylkivamma vain pahenee.
Aika 45.8.
Isänä harmitti vietävästi. Nixun ajo näytti hyvältä, mutta kun moottori ei vetänyt, niin ei vetänyt.
Pahin mahdollinen tilanne: molemmat moottorit surkeita.
KISAPÄIVÄ SU 10.06.2012:
Nixulla oli kylki todella kipeä jo lauantain aikana, eikä kipu ollut ainakaan vähentynyt. Buranaa ja lisää buranaa...
Warmup:
Warmupssa Nixu ajoi uutta mäntää "sisään".Aika-ajo: sijoitus 21.
Männän vaihto ei ollut parantanut tuota konettta! Se oli yhä surkea! Tulppa, pakoaukko ja pakoaukko olivat täysin valkoisa, kone oli kärsinyt selkeästi bensa puutteesta.Alkuerä B-C: lähtöpaikka 12. (ulkoreuna), sijoitus 9.
Päätimme palauttaa MPT-Racingin kaasuttimen ja siirtyä taas omiin.
Aika 45.8.
Nixulta tavanmukainen loistava startti suoraan seitsemänneksi. Alkukierrosten jälkeen kone (jossa oli ollut jo ylilämpenemisongelmia Kotkassa), lämpeni TAAS yli 60 asteiseksi ja vauhti hyytyi.
Kaksi kilpailijaa tuli heittämällä ohi pääsuoran päässä. Kylkivamma alkaa olla sitä luokkaa, että Nixu kertoo, että hän melkein ulisee tuskasta warmup-kierroksella, adrenaliini auttaa sitten kisan alettua kipuun.
Aika 45.7.
Nixu nousee lähdössä neljä sijaa ja taistelee lujasti pitääkseen paikkansa. Mm Juuso Kaukelin tulee heittämällä suoralla ohi ja naurattaa kyselemällä, että nosteleeko Nixu suoralla...Pre-finaali: lähtöpaikka 11. (sisäreuna), sijoitus keskeytys.
Vauhdin hiipumisen aiheuttaa jälleen moottorin ylikuumeneminen, nyt lämmöt on jo 63-65 astetta. Nixulla suuria ongelmia oikealle kääntyvissä mutkissa kun kylkeen sattuu, että ajatus vain pyörii jo ennen mutkaa, että kohta sattuu ja kovaa...
Aika 45.8.
Ensimmäisesssä lähtöyrityksessä Tume yrittää kanttarin päältä, mutta pomppaa Paulin takarenkaaseen ja Tumelle näyttävä ilmalento. Kuin ihmeen kaupalla ei tapahdu mitään vakavampaa vaikka kaikki vakavan onnettumuuden ainekset konkreettisesti ilmassa.
Uusintalähdössä Nixulta jälleen loistava lähtö kahdesanneksi. Mutta jo toisella kierroksella takarengas alkaa hölskyä! Joko pinnapultti on katkennut tai rattaan vaihdossa mutterit on jääneet löysälle.
Takarenkaan irrotessa lopullisesti kierroksella viis, Nixu ajaa ulos ja tuloksena keskeytys. Kuski taitaa olla oikeastaan helpottunut keskeytykseen, kylki on jo niin arka, että sitä ei voi edes enää painaakaan kädellä.
Aika 46.0.
Tätä konetta ennen kisaa huollettaessa, olimme pyytäneet termostaatin poistoa, koska sitä epäiltiin moottorin ylikuumenemisen syyksi. Mekaanikkomme Mika halusi varmistaa ja kurkkasi moottorin kanteen. Siellähän se termostaatti oli, mutta aikaa finaalin alkuun oli liian vähän, mitään ei ollut tehtävissä.
Nixu halusi kuitenkin mennä ajamaan, mutta isänä yritin korostaa, että ei ottaisi riskejä lähdössä, kun mitään ei ollut luvassa. Tuolla koneella voisi ajaa lujaa vain alun kierokset.
Mutta uskoiko Nixu, toiseen mutkaan mennessä nousua 12 sijaa, mutta sitten VP Korhonen tökkäsi niin lujaa, että Nixu lennähti Nicon takapuskuriin (tarkistimme Nixun auton videolta), Nicon tönästessä tuon vuoksi Oton ympäri. Nixulta vääntyi rattiputki ajokelvottomasi ja seurauksena keskeytys.
Oikeastaan ihan hyvä, Nixun kylki niin kipeä että keskeytys oli helpotus.
Moottorissa on jotain pielessä, sitä "ahdistaa" joku. Nixulta superstartteja ja lujaa taistelua.Yhteenveto viikonlopusta:
Ylivoimaisesti surkein viikonloppumme ikinä! Vauhtia ei missään vaiheessa, kumpikin moottori on täysin surkea.
Ihmetyttää hieman, että toinen, keväällä hankittu moottori tuli suoraan huollosta, jossa siitä piti tutkia ylikuumenemisongelmat. Mitään ei oltu nähtävästi kuitenkaan tehty, koska termostaattikin oli paikallaan vaikka sen poistoa oltiin erityisesti pyydetty.
Molemmat koneet toimitetaan uudestaan huoltoon ensitilassa.
MUTTA, tätähän motorsport on, välillä onnaa, välillä ei. Nyt oli sen ei:n vuoro...
Maanantai kävimme lääkärissä Nixun kylkeä näyttämässä, hiusmurtuma, pakkolepoa ainakin pari viikkoa. Mutta ajamaan voi mennä sitten, jos kipu antaa periksi, sillä ei ole pelkoa esim. avomurtumasta.
Edit: 15.7.2012. Kylkivamma esti ajot kokonaan Lappeenrannan osakilpailussa. Seuraavana päivänä lääkärissä käynti varmisti, että luuta suojaava kalvo revennennyt, lisää lepoa.
Edit: 13.8.2012. Oulusta alkanut kylkivamma esti ajot myös Joensuun osakilpailussa.